HEYOKA IHMISET JA PEILAAMISEN LAKI

Peilaamisen laki on yksi tärkeimmistä henkisistä laeista, joka vaikuttaa meihin jokaiseen. Peilaamme toisillemme sen, mitä emme halua nähdä itsessämme. Se, minkä näet toisessa ihmisessä, on sinussa itsessäsi. Tämä taito on meillä jokaisella. Viime aikoina, tosin olen tullut siihen tulokseen, että joillakin tämä taito menee syvemmälle ja pidemmälle kuin meidän kaikkien tuttu ja tuntemamme peilaamisen laki.…

MIKSI PIDÄN BLOGIA?

Miksi teen sitä mitä teen eli pidän blogia? Kirjoittaminen kuului aiemmin lempipuuhiini. Muistan kuinka nuorempana olin sitä mieltä, että minusta tulee kirjailija tai taidemaalari. Haaveilin, että osaisinpa kirjoittaa. Eräänä päivänä päätin, että nyt otan kynän käteeni ja alan raapustamaan runoja. Minusta tuli pöytälaatikkorunoilija. Raapustin kyllä runoja. Paljon. Mielestäni kirjoittaminen on hyvä keino purkaa sydäntään, ajatuksiaan…

PIENTEN PAIKKAKUNTIEN VITSAUS

Kun katsoo ja tarkkailee maailmaa ja sen kummallisuuksia, ei voi muuta kuin huvittuneena kummastella sitäkin, mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään omaneduntavoittelun vuoksi. ” Oma napa, lähin napa ” -ajattelu, saa ihmiset toimimaan tavalla, jossa ei keinoja kaihdeta. Olen lapsesta saakka nähnyt ihmisten ja eri yhteiskuntarakenteiden ongelmat ja mätäpaiseet, kuin myös sen miten häikäileväinen ihminen…

RIKO MIELLYTTÄMISEN MUURI

Mielistelyä näkee kaikkialla. Yks jos toinen on jossain vaiheessa elämäänsä langennut mielistelyn ansaan. Kuulutko sinä niihin ihmisiin, joka mielistelee muita? Voitko rehellisesti myöntää asian itsellesi? Tunnistatko itsessäsi tätä haitallista toimintamallia? Tiedäthän, että ihminen voi olla ystävällinen ja kohtelias toiselle ilman mielistelyä. Raja sinänsä on ohut, jonka oppii kyllä huomaamaan milloin on menty nuoleskelun puolelle.  …