HEYOKA IHMISET JA PEILAAMISEN LAKI

Peilaamisen laki on yksi tärkeimmistä henkisistä laeista, joka vaikuttaa meihin jokaiseen. Peilaamme toisillemme sen, mitä emme halua nähdä itsessämme. Se, minkä näet toisessa ihmisessä, on sinussa itsessäsi. Tämä taito on meillä jokaisella. Viime aikoina, tosin olen tullut siihen tulokseen, että joillakin tämä taito menee syvemmälle ja pidemmälle kuin meidän kaikkien tuttu ja tuntemamme peilaamisen laki.…

PIENTEN PAIKKAKUNTIEN VITSAUS

Kun katsoo ja tarkkailee maailmaa ja sen kummallisuuksia, ei voi muuta kuin huvittuneena kummastella sitäkin, mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään omaneduntavoittelun vuoksi. ” Oma napa, lähin napa ” -ajattelu, saa ihmiset toimimaan tavalla, jossa ei keinoja kaihdeta. Olen lapsesta saakka nähnyt ihmisten ja eri yhteiskuntarakenteiden ongelmat ja mätäpaiseet, kuin myös sen miten häikäileväinen ihminen…

RIKO MIELLYTTÄMISEN MUURI

Mielistelyä näkee kaikkialla. Yks jos toinen on jossain vaiheessa elämäänsä langennut mielistelyn ansaan. Kuulutko sinä niihin ihmisiin, joka mielistelee muita? Voitko rehellisesti myöntää asian itsellesi? Tunnistatko itsessäsi tätä haitallista toimintamallia? Tiedäthän, että ihminen voi olla ystävällinen ja kohtelias toiselle ilman mielistelyä. Raja sinänsä on ohut, jonka oppii kyllä huomaamaan milloin on menty nuoleskelun puolelle.  …

PIDÄTKÖ KYNTTILÄÄSI VAKAN ALLA?

Niin. Miten on? Pidätkö kynttilääsi vakan alla? Uskallatko olla se joka sinä todella olet? Myös taitojesi ja lahjojesi osalta? Uskallatko näyttää lahjasi ja taitosi vai piilotteletko niitä? Jokainen, joka on tähän maailmaan tullut, on tuonut mukanaan lahjansa. Ne taidot, kyvyt ja osaamiset, joilla hän voi ilmaista niin itseään kuin auttaa ja palvella maailmaa. Aivan jokaisella…

MIKSI AJATUKSIIN KANNATTAA KIINNITTÄÄ HUOMIOTA?

Useimmat ihmiset vähät välittävät siitä, mitä ajattelevat. Kuulutko sinä niihin ihmisiin, jotka eivät kiinnitä ajatuksiinsa ja ajattelemisiinsa asioihin? Salli minun sanoa, sinun tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota ajatuksiisi. Ihminen ajattelee vuorokaudessa lukemattoman määrän ajatuksia. Suurin osa niistä on täysin turhia ja negatiivisesti sävyttyneitä. Jokaisella meillä on ajatuksia, joista emme ole ylpeitä. Ihmisluontoon kuuluu inhimillisyys. Jokaisella…

PUHDISTAVA ITKU

Sydämeni itkee. Enkeli vierelläni sanoo, kuinka vahva olen.” Kaikessa haavoittuvuudessasi olet vahva.” Vaikka itse en sitä näe, enkelini näkevät. Kyynelputoukset vierivät poskillani. Itken pois maailman tuskaa. Ihmisen kovuutta ja julmuutta. Kaipaan tähtiin, pois täältä. Pois kovuudesta ja julmuudesta. Haavoitettu, raiskattu sydämeni itkee pois kaiken sen, minkä on aika lähteä. Tietäen, että jonain päivänä levitän kauniit…

KUUNTELETKO VAI OLETKO KUUNTELEVINAAN?

On se vaan hupaisaa tarkkailla ihmisiä. Täällä vapaan tahdon planeetalla törmää monenlaisiin kummallisiin ja outoihin toimintoihin, jotka tähteläisistä tuntuvat perin omituisilta. En malttanut olla puuttumatta muutamaan taannoiseen havaintoon, vaan pistin välittömästi kynän sauhuamaan, kun sisäinen ohjaukseni sitä vaati. En halua soimata ketään tekstilläni, vaan saada sinut pysähtymään ja miettimään. Jos kirpaisee, asia on osunut ja…

AJATUKSILLA LUOT ELÄMÄSI

Valo on luovaa. Valo muovaa jokaista meistä kaiken aikaa. Valo meissä saa aikaan inspiraation aaltoja, jotka piirtyvät elämämme polulle kauniiksi kudelmaksi. Tahdothan Sinäkin, että elämäsi on kaunis? Sinä itse voit vaikuttaa tähän hyvin paljon omilla ajatuksillasi, asenteillasi ja uskomuksillasi. Se mitä ajattelet. Sitä luot. Kyllä. Ajatuksilla luot elämääsi – joka hetki. Sinä olet Luoja /…